Yöllä olen hereillä yksin, toinen nukkuu. Kävelimme iltapäivällä lenkin lumisessa maisemassa, Aurajoen rantaa, Katariinan kirkon ympäri, liukumäkeä... mutta tasaisesti liukumatta, ihan turvallisesti. Maisemat ovat edelleen sekä tuttuja että uusia. Korona-aika ahdistaa, voiko muuta olettaa... ? Kävely on yksi keino selvitä. Saa liikuntaa, ei tarvitse maskia kävelyteillä, ei tarvitse nähdä ihmisiä kuin kauempaa.. kun meitä on kaksi, me voimme puhua, miettiä reittiä, etsiä teitä ja polkuja. Yo-kylän vanhat ja uudet talot tunnemme jo, kaikkein uusimman rakentamista olemme seuranneet neljä kuukautta. Kuin olisi jossain ihmemaassa, eläkeläisenä opiskelija-asuntoalueen keskellä. Joskus lapseni asuivat täällä, talot olen paikallistanut. Muistan mitä koiria heillä oli silloin. Kuljetin koiraa pitkin joen rantapolkua.
Syntymäpäivä oli tänä vuonna hiukan huomaamattomampi kun oletin. Ei vieraita - paitsi silloin kun koronatilanne oli joulukuun alkupuolella parempi kuin nyt. Nyt vaan ollaan - kävellään, pitempää Koroisten lenkkiä tai lyhyempää näissä maisemissa. Mökille meno mielessä. Saisi nähdä meren, saisi saunoa puilla lämmitettävässä saunassa. Tekemistäkin on, ainahan on jossain liikaa tavaraa - poiskuljetettavaa. Mutta talviset tekemiset riippuvat säästä... onko pakkasta, pyryä, vesisadetta vai kuulas taivas ja kuutamo. Mennään katsomaan.
Mukavia tunnelmia, jakapäiväistä mietiskelyä.
VastaaPoista