Talvi vaihtui kevääksi, lapsenlapsen koulumatkalta suli lumi ja jää, kahden kerroksen väki keitti soppaa välillä vuorotellen ja tarjosi toisilleen. Tuntui hyvältä olla samassa maassa, samassa talosssa. Alakerran perheen isä muutti myös, sai töitä ja perhe tuntui viihtyvän.
Miten sitten tässä kevään edetessä ovat taas ajatukset muuttuneet, kuviot edenneet, eikä tällä hetkellä oikein olekaan niin harmonista tämä elämä. Kuitenkin muutokset tuovat myös selkeyttä. Kun tulee uusia mahdollisuuksia, voi aina iloita joistakin tulevista asioista. Toisaalta jotain olen lopullisesti menettänyt, tosin omasta tahdostani ja käyttömahdollisuus on edelleen - siis mökin. Mökki oli niin kaikki kaikessa kaksikymmentä vuotta ja jos siihen lisätään se aika, kun se oli minua edeltävällä sukupolvella, sain olla siellä aivan ... todella kauan, aivan liian kauan, sillä ei pidä kiintyä paikkoihin liikaa. Luopumisen tuska on jo hellittänyt.
Nyt katselen kotona ikkunasta kesän vihreyttä. Niin paljon puita, kaikki muuttui taas niin äkkiä herkästä keväästä täyteen kesään. Omenapuiden leikkaaminen ajoittui kuitenkin hyvin, Roskien keräämistä pihalta jatketaan. Lupiineja katkottiin, leikattiin, hävitettiin. Ahomansikat kukkivat, pyykit kuivuvat ulkona narulla, mäkeä alas kävellen pääsen meren rantaan lenkille. Nyt on näin, juuri näin, ja kaikki jatkuu - pihan siivoaminen, turhan tavaran lajittelu, poisvienti, muutosten keskellä hitaasti eläminen ja tulevaisuuden suunnittelut.
