Osa 1
Istun pikkumökissä läppäri sylissäni. Kevätilta pimenee, lunta on vielä maassa ja meri on jäässä. Olemme polttaneet ruokoja rannassa, nauttineet saunasta ja nukkuneet hyvin itse rakentamassamme mökissä. Olo on aika tasapainoinen kaikkien ajatusmyllerrysten jälkeen. En jaksaisi ainakaan nyt miettiä, mikä olisi voinut mennä toisin ja miksei mennyt. Kiinteistö on kolmannen sukupolven hallussa ja joistakin merkeistä näkyy, että tarkoitus on pitää tästä hyvää huolta. Minä väistyn, mutta laskin tänään, että tämä tontti mökkeineen, rantoineen, mäntyineen on ollut minun todellisuuttani noin 85 % elämästäni, joten ei siitä ainakaan ajatuksissaan irti pääse.
Hedelmällisintä olisi nyt miettiä, miten täällä haluan aikaa viettää silloin, kun tänne pääsen. Haluan kävellä laiturille ja katsella merta, istua saunassa ja katsella ikkunasta merta, istua kuistilla ja katsella merta, kävellä mereen ja heittäytyä uimaan...
Päivää myöhemmin: paluu kaupunkiin, ikkunasta näkyy kävelytie, jota usein kuljemme. Se vie lähelle kasvimaata. Palsta on varattu myös tämän vuoden kasvukaudeksi.
Osa 2
Kaupunkiin paluun jälkeen, uudelleen käynnin jälkeen...on mennyt kuukausi. Jatkoimme paikkojen siistimistä, haravointia, kompostin hoitamista ja rannalla kävelyä.
Meri on edelleen lohtu ja ilo, aina uusi ja liikkuva, sininen ja vihreä, kaisloineen, kaloineen, aaltoineen... ja kun olen nyt kaupungissa katson taas kävelytietä.
Nyt en tiedä, koska taas mökille pääsen tai koska tulee välttämätön tarve tai halu. Vanhoilla mökeillä myös asiat kärjistyvät sukupolvien välillä eivätkä ne välttämättä liity itse mökkiin. Se on vain paikka, jossa ihminen on tavallaan alaston, paljas - ja muistoja tulee mieleen, ihmissuhteita, oletuksia, kärsimyksia ja väärinymmärryksiäkin.
Mökkiä ei aina voi pitää tyynen rauhan tyyssijana, lepopaikkana, ihmissuhteiden rauhallisen pohdiskelun paikkana, olutpullo kädessä rannan keinussa keinutellen ja jonkun kanssa asioita pohtien. Sinne mahtuu myös kaukaa mieleen tulevia ahdistavia muistoja, jotka eivät liity mökkiin mitenkään. Siellä voi aidosti surra ja tuntea tuulen kasvoilla, pisarat putoamassa iholle, katsoa huojuvia puita.
Myrskystä tyynempään, vene ylös mäntyjen katveeseen... takkatuli ja rauha maassa, toivottavasti.
