Muutimme kaupunkiin. Olemme nukkuneet täällä jo monta yötä. Olemme keittäneet täällä aamukahvia ja kulkeneet iltalenkillä Aurajoen rantaa... Olemme jo tunteneet kaupungin omaksemme ja nauttineet näistä maisemista ja tästä asunnosta. Ihan kuin kaikki olisi käynyt nopeasti - keväästä jolloin tästä asunnosta oli ilmoitus ja Anna kysyi mennäänkö katsomaan.
Maalla olin monta vuotta, minulle ennätyksellisen pitkän ajan. Perunamaa jäi kuvitelmaksi, omenoita jäi puihin ja nyt jäivät ovenpielen kukat, jotka itse olin ostanut. Punaista, sinistä ja violettia. Kuitenkin aika oli hyvä. Kuljin töissä ja vapaa-ajat olimme mökillä. Talossa oli rauhallista asua, näki meren ikkunasta ja pysäkille oli lyhyt matka.
Aika Aurajoen rantamilla on neljäs elämässäni. Ehkä joella on nyt suurempi rooli kun on aikaa katsella sitä ikkunasta enemmän kuin edellisiä jaksoina. Synnyin Turussa. Elin täällä ensimmäiset kuusi vuotta - talo johon synnyin, on jäljellä, mutta pian muutimme toiseen taloon. Arava-kaksioon, jossa mumma hoiti minua kun äiti kävi töissä lääninhallituksessa ja isä Pultissa. Hallilli ja pultti olivat jotain käsitteitä, tärkeitä sellaisia, mutta minä kuljin viisivuotiaana yksin Itäistä Pitkäkatua lastentarhaan ja siellä oli kivaa. Pikkusisko oli mumman kanssa kotona, liian nuori lastentarhaan. Ja kai sitä silloinkin ihminen kuvitteli, että ne sen ajan ihmissuhteet kestävät eli hiekkalaatikolla tavattiin talon pihalla ja sitten aikuisina ties missä. Ei harmainta aavistusta kenestäkään, ei edes nimiä.. .. Luulin, että menen Kerttulin kansakouluun, mutta enpäs mennytkään. Me muutimme, isä sai työpaikan teollisuuspaikkakunnalta ja me muutimme punaiseen sata vuotta vanhaan puutaloon. Meille ostettiin auto, harmaa Peugeot. Sillä ajettiin ympäri Länsi-Uuttamaata. San puutarha oli uusi ja outo, mutta sellainen on tien toisella puolella. Meitä varten, me siitä mitään ymmärtämättä.
Ensimmäisestä turkulaisjaksostani jäi käsitys, että Turku on maailman napa ja kaikki ihmiset käyvät välillä Turussa. Esimerkiksi junalla. Äidit käyvät töissä, ajavat sinne raitiovaunulla lastentarhan ohi. Tarmolasta ostettiin sekaleipää. Kupittaan puistossa katseltiin joutsenia.
Mutta se että muutimme, ei ollut minkään idyllin särkymistä vaan luonnollinen seuraus urakierrosta ja vanhemmilleni myös ilmeisesti irtiotosta vanhan kotikaupungin kaikkiin sukulaisiin... ja minulle siskon kanssa seikkailu, joka aloitti sopeutumisen uusiin muuttoihin, paikkakuntiin, ihmisiin..
Seikkailut ovat jatkuneet, mutta välillä on tullut paluu - Turkuun.
