Piti lähteä mökiltä. Sataa lunta - poikkeus tähän talveen. Voihan täältä lähteä ja toivoa että päästään ajamaan mäet ylös ja alas.. lumiaura ei ehkä ole käynyt.
Radiossa puhutaan ruoan hankinnasta ja suunnittelusta. Ilahduin, kun löysin saunamökin kaapista täyden pussillisen punaisia linssejä. Vanhan mökin kaapit ovat melko tyhjät, koska siellä ei nyt yövytä eikä olla. Vieraitakaan ei tule, siinä on ero aikaisempiin kevätviikonloppuihin.
Kehitetään vaikka suppilovahveroista risotto.
Tietenkään ei voi toivoa, että sataisi lunta tai että ei sataisi. Täytyy vain toivoa, että koronaepidemia talttuu. Ei voi toivoa, että pääsisi matkustamaan. Voi vain toivoa, että näkisi läheisensä, vaikka nyt päästäänkin keskustelemaan eri medioilla. Eikä voi toivoa, että pääsisi rajattomasti kauppoihin - kun ei edes tee mieli kuin jotain perusruokaa pari kertaa päivässä. Ei voi toivoa, että jaksaisi uida kilometrin kaksi kertaa viikossa, kun toivoo vain, että hallit joskus vielä aukeavat.
Näitä toteutumattomia ja toivomattomia toiveita riittää paljon. Minä ainakin uskon, että elämä muuttuu erilaiseksi pysyvästi. Kulutushysteriaa ei voi jatkaa. Itsekkyyttä ei voi jatkaa samassa määrin kuin ennen, mutta se, mistä ei ole aavistusta, on eri sukupolvien asenteet toisiaan kohtaan sitten, kun tämä tämänkertainen pandemia on ohi ja ainakin osa rajoituksista poistettu. Menemmekö me alle 70-vuotiaat sitten useammin katsomaan meitä vanhempia? Tulevatko meidän omat perillisemme useammin katsomaan meitä? Haluavatko ihmiset jatkaa oman elintason nostamista - koko maailman eriarvoisuuden kustannuksella - kuten tähän asti? Mihin meillä on oikeus?
Kysymykset ovat niin suuria, että jokainen voi tosiasiassa ratkaista vain jotain asioita omalta kohdaltaan. Ja sekin riippuu siitä, miten ja koska tästä selvitään. Jos selvitään.
Perjantaiaamupäivä:
Uutisissa korona, mielessä tilanne, kriisi. Mutta ulkona paistaa aurinko, kevät tulee tai on jo. Villapaidassa tarkenee. Ulkona tarkkaillaan lintuja. Sinivuokot ovat tämän tontin ihanuus tähän vuodenaikaan. Niitä oli täällä ennen meitä! Niitä ihailin lapsena, niitä katselen nyt.
Kuvia on varmasti monilta vuosilta, joten nyt ihailen vain katsomalla, kävelemällä tontilla. Lähden ulos, rantaan. Voisin haravoida polkuja, mutta mitään puutarhahommia ei vielä oikein voi tehdä.
Lauantai: Haravointia, verkko mereen, ei ihmisiä lähimailla.
Sunnuntai: Radio auki, ulkona pakkasta. Verkko katsotaan, kun ilma lämpenee...... Pakastelokerossa oli voitaikina -siitä tulee nyt 4 joulutorttua, mitäs väliä onko joulu vai pääsiäinen.....
Torstaiaamu:
Asiat otetaan vastaan järjellä ja tunteella. Järjellä tottakai on hyvä, että se alue, missä virustartuntoja - ja ihmisiä - on eniten, rajataan pois. Toivottavasti ihmiset, joita rajaus koskee, toimivat ohjeistusten mukaan. Asun lähellä Uuttamaata. Periaatteessa voisin soutaa Uudellemaalle, Raaseporin Bromarviin. Mutta minulla ei nyt ole asiaa sinne. Yleensä käyn Helsingissä noin kerran kuussa - se on ollut mukavaa ja tarpeellistakin - kokouksia, tapaamisia, taidenäyttelyjä, juhlia, lentoasemalla jotakuta vastaan menoa ja saattamista.
Nyt on kaikki seis, eikä välttämättömiä menoja sinne ole. Toivon, että mökkiläiset sieltä pysyvät poissa täältä. Niin se vain on.
Tunteella ajateltuna on tietysti kurjaa, ettei pääse Helsinkiin. Mutta siitä viis. Täällä, missä olen, on hyvä olla. Edelleen koti - lämpöä, vettä, ruokaa, yhteydet maailmalle eli onneksi puhelin ja netti. Ja kotona meitä on kaksi. Pärjäämme.
Koska lapseni ovat ulkomailla, en voi senkään takia kaivataa pelkästään Helsinkiin. Tarvitsen jatkoyhteydet päästääkseni heidän luokseen. Nyt on jo muutenkin totuttu somessa toimimiseen, puhelimessa puhumiseen, postiin. Eilen puhuin kummankin kanssa, mikä on rauhoittavaa, ihanaa kuulla heidän äänensä ja tietää, miten heidän päivänsä sujuvat.
Minä jatkan kirjoituspöydän ja kirjahyllyn paperivuorten raivausta, lajittelua ja poistoa. Hamsteriolo saa päättyä.
Perjantaiaamu: Aamukahvi, kolmet uutiset, paluu työpöydän ääreen. Mies lähti hoitamaan asioita - kahden ja puolen viikon jälkeen ekan kerran liikkeelle. Minä olen käynyt kerran kaupassa. Nyt voisi katsoa tarkempia tietoja Uudenmaan asioista, maailmasta - mutta hetken istun tässä hiljaisuudessa. Harmaat pellot ikkunan takana, lehdettömät puut, pikkutiellä harvakseltaan autoja. Naakat lentelevät talon nurkalla.
Päivärutiineissa on hyvä pysyä. Ruokaa puolenpäivän aikaan, kahvit kahdelta. Ulos on pakko päästä johonkin aikaan. Eilen kävelin sillalle katselemaan merta. Tänään on tarkoitus lähteä mökille, Onneksi matka on lyhyt ja laillinen.
Ajattelin kirjoittaa henkilökohtaisempia tunteita eilen löytämääni turkoosiin päiväkirjaan.
Miten alkuvuosi meni, kun nyt on tämä korona-aika? Ihan hyvin varmasti kaikki meni, Kiinassa vain oli jossain vaiheessa joku tarttuva virus. Vaikka siitä kuultiin uutisia, se ei koskettanut, kun ei voi tajuta, kuinka se leviää ja tarttuu. Nyt se on Suomessa ja vaikka missä muualla.
Koko olotila on muuttunut. Me tulimme lähialuematkalta, meitä kehotettiin olemaan poistumatta kotoa ja tietysti tarkkailemaan oloa, terveyttä. Nyt on aikaa kulunut kaksi viikkoa, ja kun kolmas alkaa, rajoitukset koko maassa ja matkailussa lisääntyvät ja kukaan ei tiedä, milloin tämä loppuu tai edes helpottaa.
Ajattelin herätessäni, että minun täytyy muuttua omaksi itsekseni - joka toimii kuten ennenkin, lukee ja kirjoittaa. Etäopiskeleville koululaisille vanhemmat tekevät päiväjärjestyksiä. Nyt minä päätin tehdä itselleni.
Vakiorytmissä on jo aamukahvi, lounas, päiväkahvi ja päivällinen. Meillä on omat luontaiset tapamme hoitaa ne; kuka keittää kahvin ja kuka pääasiassa tekee lounaan. Sen lisäksi olen vain ollut ja ihmetellyt, katsonut uutisia, seurannut somea, lukenut satunnaisesti jotain kirjan pätkää keskittymättä ja vilkuillut koko ajan kännykkää - tietoa levittyvästä epidemiasta ja rajoituksista.
Ollut huolissani lapsistani. Aamulla ensimmäisenä ja illalla viimeisenä Olemme kuitenkin kontaktissa toisiimme lähes päivittäin, puhumme tai viestittelemme jotain.
Nyt kun tajusin, että minun on tehtävä se oma lukkari, tuli päivän hetki: klo 10 blogin päivitys. Muut asiat tulevat sitten - jonkunlainen rytmi tekemisiin. Ja tänään kello on vasta puoli kymmenen, mutta idean toteutus alkoi.
-
