1.8.2017 jään eläkkeelle. Olen silloin ollut osa-aikaeläkkeellä 7 v. 7 kk eli 7,58 a. Jos ajatellaan, että se 60 % muutettaisiin vastaamaan täyttä työtä, pitää kertoa 7,58 a * 0,6 = 4,55 a. Kun se lisätään 58,0 vuoteen, jolloin jäin osa-aikaeläkkeelle, saadaan 62,55 vuotta ! Apua! Minä jään eläkkeelle liian nuorena, pitäisi olla vielä syksy töissä
Kun siis sanotaan, että osa-aikaeläke pidentää työuria, niin mitä se pidentää?
No se pidentää jaksamista. Mutta samalla se on ansa, koska ihminen tekee kuitenkin kaikenlaista ylimääräistä töissä vanhana ihan puolihuolimattomuuttaan ja hitauttaan... eikä huomaa kellon olevan 16.15, jolloin viimeinen bussi lähtee.
Mitä se vaikuttaa eläkkeen määrään? No se pienentää, sanotaan. Siis lopullista eläkettä. Mutta sehän tarkoittaa, että ihminen on syönyt omaa eläkettään etukäteen. Ja paljonko? No kymmeniä tuhansia euroja. Toisaalta palkka on ollut pienempi kuin kokoaikaisena, ja saappaat ovat kuluneet vähemmän kävellessä pysäkille.
Ja mitä ihminen tosiasiassa on syönyt? Työpaikkaruokaa. Siis halvalla hyvää.
Ja mihin ihmisen aika tosiasiassa on kulunut? Bussissa istumiseen, maisemien katseluun. Kirjojen lukemiseen, tienvarren peurojen laskemiseen. Bussin edessä juoksevan jäniksen nopeuden laskemiseen.
Miettimiseen onko kurki kurki vai haikara, onko joutsenpari kyhmyjoutsenia vai laulu.
Meren ihailuun pysäkillä, auringonnousun odotteluun keväällä, tikan hakkaamisen kuunteluun, ohi ajavien autojen henkilömäärän laskemiseen, bussia vaihtaessa pellolta nousevan lannanlevityksen tuoksuun...
Maalta kaupunkiin töihin, seutulipulla halvalla. Kyyditsijöinä ainakin Mikko, Heikki, Yngve tai Tryggve ja Kaitsu. Tuleeko heitä ikävä? Tuskin, mutta kiitoksia kyydistä kuitenkin.
Seutulippujärjestelmäkin loppuu, En lataa enää lippuani.
Penkkini kotipysäkillä jää yhä enemmän heinien peittoon. Kivet lentävät rekkojen ajaessa. Minun on varmaan pakko jatkaa bussilla ajamista, sehän on osa minua.
Kuljin nuorena Rovaniemellä koululta kaupunkiin ja minua luultiin oppilaaksi, vaikka olin opettaja.
Kuljin Espoossa yhden tai kaksi pysäkinväliä 40 asteen pakkasessa ja vein lapset päivähoitoon toppahaalareissa. Liukuportaita metroon ja metrolla mummolaan kuuluu joku lastenlaulu. En kuvitellut olevani mummu joskus. Menin metrolla töihin. Laskin portaita.
Ajelin busseilla turistina vuorten rinteitä, ja näin melkein etupään ikkunasta bussin perän. Menin Dramasta Thessalonikiin bussilla ja huomasin, että suomalainen ei ole kreikkalainen - minähän en istu koskaan kenenkään vieraan viereen enkä puhu. En. Nyt sveitsiläiset kuulemma ihailevat suomalaisia tuppisuita juuri siitä syystä.
Istuttiin viime talvena Leviltä Kittilään bussissa miehen kanssa ja oltiin onnellisia liikuntaremontin läpäisseitä työikäisiä kuntoilijoita.
Nyt kun sykemittari mitaa sykettä ranteessa ja tietokone laskee tavoitteiden toteutumista, voinen heittäytyä. Otan syksyllä juhlallisen bussimatkailun aloituksen menemällä vaikka synnyinkaupunkiini Turkuun, jolloin voin valita reitin. Menen museoon ja brunssille johonkin. Kuljen jokirantaa ja katselen vanhoja kapakkareittejä. Jos työelämässä hurahti 40 vuotta, voi kai sitä olla laskematta minuutteja - bussin tuloon, tunnin alkuun.
