Toinen Turku-kauteni alkoi, kun pääsin opiskelemaan. Tamäkin kausi kesti noin kuusi vuotta, ja koska se oli kotoa irtautumista, tutkinnon ja ammatin hankkimista - tavoitteellista toimintaa, ja varsinkin opiskelijaelämää hyvänä ajankohtana, se oli aika tärkeä jakso. Opintotukijärjestelmä tuli silloin. Valtio takasi opintolainan, jota sain maksimimäärän kuutena vuonna. No sen maksamiseen meni sitten tietysti kaksitoista vuotta, mutta vasta pari vuotta valmistumisen jälkeen, jolloin sen erät eivät olleet mitään ylivoimaisia. Töitä oli joskin pätkittäin.
Opiskelualani on edelleen hyvä ja edelleen lähtisin lukemaan kemiaa, jos kysyttäisiin. Halusin aineen ytimeen, halusin ymmärtää rakenteita ja reaktioita, tehdä labrassa töitä ja saada aikaan jotain... miten se ura sitten meni? No osittain meni selittäessä opiskelijoille, että kemia on mielenkiintoista ja kivaa, koska ... jne.
Nyt on opiskelusta aikaa jo vuosikymmeniä. Turussa katsellaan vanhoja laitosrakennuksia ihmetellen - tuo oli joskus uusi, nyt se on jo kulahtanut, unohdettu, poissa käytöstä. Kaikkea uutta käyttöä en edes tiedä, mutta ymmärrän hyvin, että varsinkin laboratorioissa aika on ajanut vanhojen tilojen ohi, tehokkuus, turvallisuus ja tiede ajavat ohi, kaikessa. Mitään suurta haikeutta en tunne, katselen vain ja kuljen vanhoja reittejä. Kemistklubbenin ohi kotoa kaupungille, joenrantaa ja vanhoja kivettyjä katuja. tuomiokirkon kello lyö samoin kuin ennen. Joulukuusi on pystytetty ja valaistu.
Yo-kylän nurkilta keskustaan on monta reittiä. Kuljetaan tahallaan joka kerta eri reittiä, yliopistoalueen halki, Hämeenkadun kautta, rantaa pitkin useimmin, toista puolta jokea myös.
Uusi rakennus Aurea käytiin katsomassa vartavasten. Kuulin siitä vanhojen opiskelukaverien tapaamisessa. Sen rakentaminen oli ohittanut tietoisuuteni näinä vuosina, kun asuin maalla ja kuitenkin kuuntelin Turun uutisia. Upea rakennus... ja uusi tapa toimia, kaksi yliopistoa yhteistyössä.
Turusta lähdin aikoinaan kesätöihin Espooseen ensin, sijaisuutta tekemään pohjoiseen syksyllä. Ura oli sitten muuta kuin opiskellessa oli kuvitellut. Mutta opiskelaika on omanlaisensa tiivis kokonaisuus - kaikki piti suorittaa, jotta sai tutkinnon. Ei kovin suurta valinnanvaraa silloin, meidän tiedekunnassamme. Elämää opeteltiin siinä sivussa, ja monta vuotta meni. Enkä voinut kuvitella, että työelämää on sitten niin pitkä aika. Ja nyt - takaisin Turussa....
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti