Harmaus ikkunan takana on kevättä. Mitä kevät tasaa, mitä elämä tasaa... Nyt on aika siirtyä uuteen omaan tietokoneeseen ja puhelimeen. Hups, niinkö se sujuu... senkun alta käyttää.. siis nyt käytän, kyllä. Mutta kaiki vaatii koodeja, salasanoja ja sitten koneet kommunikoivat keskenään ja yhdistävät tietoja ja tietävät kohta minusta enemmän kuin minä itse. Ja minä sotkeudun koodeihin ja saan tilejä suljetuiksisi enkä saa skypeä ja whatsuppia toimimaan, vaikka ne työpaikan laitteissa ovat toimineet ihan nätisti. Minä siis olen keskellä laitteita hieno maisema ikkunassani, maaseutu, omenapuut, peltoa... ja kaikenlaista kasaa ja pinoa tietty. Kuka siivoaisi roskapostit, roskat, lehdet, pihat, pinot ja veisi pois rikkinäiset kodinkoneet, metallit, lasit, muovit...ah, ihan kuten aina kuka vaan. Näkisin sen kukavaanin mielelläni. Itseni näen aina puoliunessa tehokkaana siivoamassa, mutta hereillä onkin toinen juttu.
Ihminen unohtuu kirjan ääreen, merta katsomaan, omiin mietteisiinsä. Tehokkuus valuu hukkaan, ajatukset menevät muualle.. jokin tieto tai tunne häiritsee tai häiriintyy. Tulee viestejä, jotak keskeyttävät.
Perusajatus on nyt kuitenkin töiden loppuminen ja sen aiheuttamat muutokset elämässä. Paljonko pitää sitä ennen tehdä ja paljonko on aikaa sitten vielä. Ei kukaan tiedä.
Hetkiä kaikki päivät, päiviä hetkistä koottuja, unia ja puoliksi haaveiltuja olotiloja keväämmällä, mökillä.
Mutta helpottunut olo suhteessa työhön on jo. Teen mitä kuuluu, olen kuin en olisikaan, poistun ja pysyn poissa. Luulen, että sekin on itse asiassa helppoa. Olen sopeutunut siihen ajatukseen, että työelämä ei kohta enää kaipaa minua, että minä saan olla minä ilman työpaikkaakin... Tosin tällä identiteetillä se silti vähän vaatii säätöä. Siis monen kuoren poistamista itsestä.
Vauhtia, valloittamista, uusia asioita kohti, vanhalla innolla, tai sitten vaan: olla tyytyväinen tässä, tämän pöydän äärellä, konetta naputellen, talossa jossa asun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti