Ja ope taas

Olen niin innoissani. Sain aloittaa kurssin Tuotetuntemus ja kestävä kehitys. Toisen kerran,ja tälle kurssille jo kerrasta paranneltuna. Toivottavasti siis jaksan etsiä uusia virikkeitä ja tietoa, artikkeleita lehdistä ja netistä, vaikutteita ihmisilta, tuotteita, järjestelmiä. Ryhmä on mukana, mikä on edellytys opettajan innostukselle ja hyvinvoinnille. Eihän opetus ole pelkkää työtä. Se on itsensä luovuttamista toisten käyttöön, Vuorovaikutusta, oppimista, reagointia nopeasti, toisaalta itsensä paljastamista, heikkouksien osoittamista, vahvuuksien tuomista esiin. Minähän tiedän, mutta aina en muista. Minähän osaan, mutta joskus töksähdän. Kaikki netti ja some, jotkut pärjäävät paremmin, minä olen tasoissa itseni kanssa. Ja opiskelijat neuvovat. Mikseivät neuvoisi, onhan tässä vielä toivoa kun saa olla töissä. 

Juttelin työkaverin kanssa määräaikaisuuksista. Kun niissä on itselläkin aikoja kulunut, tietää mitä on kun tulevaisuus on epävarma. Nyt kun tätä vakituista työsuhdetta on kestänyt 16 vuotta, voisi kuvitella, että on tylsää kun aina on sitä samaa. Vaihtelua on onneksi ollut, joka vuosi jotain. Silti oleellista on se, että keväällä tietää töiden jatkuvan syksyllä. Syksyllä tulee uudet 100 opiskelijaa ja jotain sitä luokkaa, voi olla uudet opsit ja uudet pomot ja joskus on ollut uusi talokin, mutta palkanmaksu on jatkunut. 

Polvikin vaihtui kolme vuotta sitten. Siltä sairauslomalta paluu oli juhlaa, harjoittelin portaissa kävelyä tässä talossa etukäteen. Vieläkin kuljen tietoisesti jokaista askelta miettien, askelmat laskien. Pärjään, yes. Ihan sama, onnunko ehkä hiukan vai enkö onnu. Kukaan ei kiusaa. Iässä on etunsa.