Saisinko talven, kiitos

Ajoimme pohjoiseen auringonpaisteessa, itäistä reittiä. Salosta Lappeenrannan ja Joensuun kautta Posiolle. Pitkän pimeän syksyn jälkeen tuntui talvelta. Autossa uudet nastarenkaat, lämmitinpiuhat riittävän pitkät ja takapenkillä vanha pilkkihaalari. Kylmyys alkoi Kajaanissa. Etsimme ruokapaikkaa, tytöt Saija ja Anna löysivät pizzerian, Jussi ja minä pienen kahvilan, kuumaa lohikeittoa ja leivoksia. Auto odotti kiltisti kadun varressa. Kuusamoa kohti lumi lisääntyi ja ilma kylmeni.

Posiolla katseltiin onko tarpeeksi lunta ja latuja. Annan suunnitelma lähteä heti aamulla ladulle onnistui. Auto viuvasi, kun sen starttasi. Vedin villaisen kypärämyssyn suun ja nenän eteen ja lähdin kävelemään Pappilantietä. Seurasin koirien jälkiä, silmälasit huurtuivat. Kun otin  ne pois, en nähnyt enää kuin valkoista tasaista pintaa maassa, Jäljet katosivat. Tulin takaisin - toppahousut, toppatakki, Sievin uudet talvikengät, kahdet vanttuut ja vanha tuttu tie pelastivat minut. Pakkasta 27 astetta, siis se kaivattu talvi, jota haikailtiin koko syksy mökillä...

Kävelyni oli koko pohjoisen retken pisin. Anna ja Saija sen sijaan hiihtivät Pyhä-Luoston alueella joka päivä. Saijalle vuokrattiin sukset, Anna oli tuonut omansa Sveitsistä. Katseltiin aamuisin reitit, Tytöt tekivät eväät ja vetivät pakkasvarusteet päälle. Me veimme heidät ladun alkuun Pyhän keskustaan ja päivystimme puhelinta, mistä heidät haetaan...

Hiihtäjätytöt Pyhällä