Valoa, tuulta, lintujen ääniä. Kevät tulee aina jotenkin yllättäen. Yhtäkkiä ei olekaan liukasta, ei lunta portailla, ei pimeää kudonnasta tullessa. Mieli kirkastuu, tai pelästyy. Joko nyt, joko taas. Tämä valo, joka paljastaa rypyt. Tämä valo, joka näyttää pudonneet oksat maassa mökin poluilla, lumen alta paljastuneet työkalut, ja lopulta pienet sipulikasvien alut, jotka työntyät maasta esiin. Narsisseja, niitähän täällä on ollut.... Huoleton viljelijä ei edes muista, mitä missäkin kuuluisi olla. Ilahtuu kaikista nousevista taimista..moikkaa juoksevaa mustarastasta, kuuntelee ja etsii katseellaan kaikkia tulijoita, lentäviä muilta mailta.
Muilta mailta lentäviä lapsia alkaa myös odottaa. Huhtikuu - kevättä. Nyt ne haluavat Suomeen, nyt ne kaipaavat tätä kalpeaa taivasta, vielä meri jäässä. Ne haluavat saunaan, uimaan, ne tulevat taas lapsuuden maahan, juomaan kahvia vanhoista mukeista, istumaan oransseilla reikäleipätuoleilla, sinisellä sohvalla, laiturilla, vanhassa keinussa. Lapsenlasta piirtämään värikynillä ruutupaperille, lukemaan lippukirjaa ja keksimään uusia kieliä googlen avulla. Niitä niin.
Ne tulevat kun ne ehtivät. Niillä on kuitenkin hyvä kodeissaan. Maailmalla. Euroopassa. Puiden kukkiessa jo, veden virratessa joissa, vihreyden täyttäessä maisemaa, kun täällä on vain paljasta maata ja puut vasta pienillä silmuilla.
Kävin katsomassa. Nautin kaupunkien kaduista, kuljin heidän kanssaan ja yksin. Minäkin saan kaivata, mutta kun Suomen kevät herää, en halua täältä mihinkään, tältä vanhalta mökiltä, jossa istun läppäri sylissä uudessa mökissä. Ei mitään ristiriitaa. Ikkunoiden takana ne samat saarni, pähkinäpensas ja mänty, jotka tätä blogia aloittaessakin. Toisella puolella ruskeat lehtensä säilyttänyt pyökki.
Tästä alkavat taas tämän kesän suunnitelmat. Mitä on kesken, mitä hommaa on jatkettava, mitä rakennettava, korjattava, maalattava.... ei ole ollut suuria myrskyjä, on vain iso männynoksa pudonnut omenapuun päälle ja se jo korjattiin, omenapuu on pelastettu.
Takassa tuli, sauna lämpenee.
Kahden kesken läppäreineen....
Otsikko Kevään herääminen on myös näytelmä. Sen toteutuksessa olin mukana joskus, nuorena. Välillä kun lukee jotain vanhaa päiväkirjaa, tulee tunnelmia mieleen. Kiipeäminen tikkailla kääntämään näytelmän valoja. Istuminen kopissa säätämässä niitä. Ja näytelmän tekstin osasi ulkoa, opettelematta. Joistakin tuli oikeita teatteri-ihmisiä, näyttelijöitä. Itselle vain sen kevään kokemus, teatteriharrastus ei jatkunut osallistumisena, mutta ehkä jotain näytelmää - elokuvaa - oopperaa katsoo toisin kun jos ei olisi koskaan ollut mukana.
Ja sanonta kevään herääminen vertautuu aina siihen kevääseen, opiskeluaikaan. Joen rannan kaupungissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti