Tulin perjantaina YT-tiedotustilaisuudesta suoraan kutomoon. En saanut tilaisuuden tunnelmia ravisteltua itsestäni pois. Katselin kangaspuita ja valmista pientä mattoa. Se on hempeä, pastellisävyinen, karamelli, Lapselle lahjaksi ajateltu, Lattialle leikkeihin, lelujen alle. Suunnittelin sitä pitempään kuin kudoin. Maatuskat voivat sillä kuoriutua. Se syntyi aika itsekseen jämäkuteista, Vaihdoin värejä lennossa, Palttinaa kolmella kuteella, pituus niin paljon kuin mihin kude riitti. Nyt tämä pieni käsityö ei näyttänyt mielialaani sopivalta. Onko pakko ottaa niin vakavasti jokainen oma yritelmä käsityöksi, kun suurta taidetta ja tasaisia reunoja ei osaa tavoitella?
Tutkailin ympärilleni. Jämäkuteita oli vielä. Kierrätystekstiiliä oli leikkaamatta. Otin sakset ja pari vanhaa pussilakanaa. Lähdin kylmälle mökille. Istuin illan uudet Fiskarsit sauhuten ja purin mielialaani kankaaseen. Tuli lämmitti kaminassa, telkkarista tuli mitä sattui, minä pyöritin saksia kankaan ympäri ja kudetta kerälle. Suunnitelma valmiista matosta oli epämääräinen, kunhan saisin vain paukuttaa puilla lauantain ja sunnuntain.
Raitojen piti olla 5 cm leveitä, vuorotellen vanhaa sinistä kapakan verhoa ja keltaisenkirjavaa pussilakanaa. Väliin jokin pikantti raita mustaa trikoota. Ja paskat, jos työelämä ei kohta enää tarvitse minua, olkoot raidat kuin elämä. Epätasaisia raitoja, yllättäviä muutoksia, trikoota ja kangasta, sinistä, mustaa, keltaista. Sekaan sen vanhan lempimaripaidan viimeinen kerä. Sinistä ja tummansinistä. Ja välillä vähän kaunista yksiväristä sinistä trikoota, onhan elämä joskus tasaistakin.
Mitään viittä senttiä... antaa mennä kymmenen, nyt riittää kolme. Kolme kertaa samaa kudetta reunasta reunaan ja vaihto. Mustan jälkeen sinistä, sinisen jälkeen keltaista, keltaisen jälkeen kirjavaa, Vain pinkki puuttuu. Tavoite muuttuu - koskaan ei mitään säännönmukaista, aina erilainen vaihdos. Sekaan vanha juhlapaita tiikerikuvioineen, mustaa ja keltaista, grrrh. Tekokuitua, teeskentelyä. Milloin olikaan juhlimisen aikaa ja miksi, en muista. Hakkaan yksin ja kuuntelen radiota. Laiva haaksirikkoutui ja upposi. Muutama mierimies selvisi. Klassista musiikkia, herkkää. Kuuluisan tutkijan haastattelu, jota en malta jättää kesken, kun matto valmistuu. Tai siis kuteet ja hartiat loppuvat.
Irrotan maton puista. Annoin sen nimeksi disharmony. Kotona solmin loimilankojen päät. Levitän maton lattialle, Yllätyn. Se onkin ihan yes. Melkein kuin tarkoituksella tehty.
Ja YT:t ovat valuneet mielestäni pois. Ihan sama, mitä työelämä tarvitsee. Olen aina tehnyt töitä, kaikkien katastrofien jälkeen, Opettanut, kirjoittanut, tutkinut, suunnitellut. Joskus työmatka on ollut 270 km, joskus pihan poikki. Muuttoja maan laidasta laitaan, palaamista jonnekin. Ei mitään kärsimystä, työelämä siis. Jotenkin vaan itsestään selvää, että työtä pitää olla.
Muuta myös. Ihmissuhteita, lapset, kalastusta, kirjallisuutta. Vesielementti ja auringonnousu mökillä, kuutamo meren yllä. Kevään aikaansaamat jään äänet, murinat paukahdukset, kolinat, huokailut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti